Kumma kyllä, niin se vaan on, että blogin pitäminen auttaa laihdutusryhdin säilyttämisessä. Aiemmat viimeaikaiset yritykset kun ovat järjestään romuttuneet äh-mitä-väliä-enhän-mä-kuitenkaan-onnistu-ja-ketä-se-edes-kiinnostaa-miltä-minä-näytän -ajatteluun. Tänään ensimmäinen tuon kaltainen ajatus oli iskeä, mutta se oli helppo karistaa pois ihan sillä ajatuksella, että joku on tämänkin blogin ehkä huomannut, kuullut lupaukseni ikään kuin.
En tiedä kuinka oikeassa olen siinä, ettei ketään kiinnosta miltä näytän, ketään muuta siis kuin itseäni. Nykyään näytän joka tapauksessa kamalalta. En ole halunnut ostaa uusia vaatteita, koska kaikki näyttää päälläni kamalalta ja sovittaminen on ikävää. Ja sitä paitsi minunhan on jo pitkään ollut tarkoitus laihtua takaisin niihin vaatteisiin, joita käytin silloin hoikimmillani. Klassinen tilanne: kaappi pursuilee vaatteita, joista minä pursuilen yli. Ei mitään mikä sopisi tai ainakaan näyttäisi kivalta. Ihanaa olisi kokea taas se tunne, että näyttää hyvältä sovituskopissa. Siitä yritän ammentaa nyt voimaa.
Näytän muistakin syistä kamalalta. Sattumalta olen lievän rahapulan vuoksi jättänyt viimeisen puolen vuoden ajan kampaajakäynnit väliin. Se on kostautunut. Tämä ongelma on helpompi korjata. Harmi vaan, että nätitkin hiukset näyttävät paremmilta hoikempien kasvojen ympärillä.
Näissä miettein kohti seuraavaa punnituspäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti