Pitkää pinnaa? No ei!

Eläköön! Olen onnistunut selviytymään viikonlopusta ilman merkittäviä vahinkoja. Lapsilla oli karkkipäivänsä ja mies teki herkullisia ruokia molempina päivinä. Oli aamupalat, lounaat, päivälliset viineineen ja iltapalatkin vielä, mutta onnistuin syömään kuitenkin kohtuullisen kevyesti ja vähähiilarisesti. Ei turhaa sokeria eikä liikoja jauhoja. Tämä oli merkittävä riemuvoitto minulle, joka yleensä unohdan laihdutuspäätökset ja -tavoitteet välittömästi, kun naaman eteen kannetaan herkkuruokaa.
En silti usko, että viikon laihdutussaldo tulee olemaan mitenkään Suurin pudottaja -tyylinen. Kolmen kilon viikkotahtiin ei tällä liikuntamäärällä ole mitään toivoa. Tuskin edes kilon. Yritän uskoa siihen, että joka ikinen gramma vähemmän on merkityksellinen, mutta pelkään että lannistun jos edistyminen on hidasta. Minua ei motivoi se vanha fraasi, että vain hitaasti laihduttamalla tulos on pysyvä. Tai että kysymys on kokonaisvaltaisesta elämäntaparemontista eikä parinkymmenen kilon pikapudotuksesta. Olkoonkin että nuo väittämät saattavat olla totta.
Minä olen juuri se lyhytpinnainen tuurilaihduttaja, joka jaksaa ja viitsii vain, jos edistymien selkeää ja jatkuvaa. Minä olen se, joka laihduttaessaan ramppaa vaa'alla aamuin illoin ja jonka mielialat heilahtavat joka mittarinlukeman mukaan. Kysyy kuulkaa kanttia pysyä päätöksessä raportoida täällä painosta vain viikon välein.
Ja liikkuminen ei innosta lainkaan. Mieluiten kävisin nyt talviunille ja heräisin joskus huhtikuussa hoikkana ja iloisena. Pieniä edistysaskelia liikkumisenkin suhteen olen silti ottanut: kävelin tänään portaat kahdesti, vaikka olisin voinut käyttää hissiä.